Vuokatti Ski Team Kainuun kuusikko valmiina aloittamaan kisakautensa

”Positiivisen odottava tunnelma. Harjoituskausi on mennyt kaikilta hyvin. Kauden avaus on aikaisin, ja valkovioleteista poikkeuksellisen moni on vielä korkeanpaikan leirillä kisojen aikaan. Erityisesti odotan sunnuntaisten joukkueidemme suoritusta mielenkiinnolla", Vuokatti Ski Team Kainuun manageri Hannu Koivusalo sanoo.

Jylhä virittää huippukuntoaan MM-laduille, Härkönen ja Tiilikainen Suomen Cupeihin

Martti Jylhän kesä ja syksy ovat sujuneet suunnitellusti Espanjan-leirillä iskeneitä vatsaongelmia lukuun ottamatta.
”Pari päivää meni käytännössä syömättä, minkä takia energiat ovat olleet vähän huonolla tasolla. Jyväskylässä olin maanantaina ja tiistaina testeissä, ja siellä ei ollut terävyyttä tekemisessä, mutta muuten tilanne ei mitenkään huono ole.”
Osallistumistaan sprinttiin Jylhä vielä miettii harjoituksellista hyötyä puntaroiden, mutta viestiä hän odottaa innolla.
”Viestissä olemme varmaan enemmän haastajan roolissa, mutta joka tapauksessa onnistuessamme on mahdollista kamppailla kärkisijoista. Ehkä Kouvolalla on paperilla pieni ennakkosuosikin asema, mutta näissä ensimmäisissä kilpailuissa erot ovat ehkä vähän pienempiä. Mielenkiintoinen viesti varmasti.”
Myös Teemu Härkösellä on ollut harjoituksellisesti hyvä kesä ja syksy.
”Tolkusti olen touhunnut, ja jonkinmoisessa kunnossa pitäisi ollut. Joskus syksyllä kunto puhkeaa liian aikaisin, mutta nyt on parempikin, ettei vielä ole sellainen tilanne. Kunto on vielä tulollaan, mutta mukava on lähteä hiihtämään. Viestistä tulee varmaan aika tasainen vääntö. Kyllä meidän kaikkien pitää onnistua, jos meinataan pärjätä. Tällä kaudella odotan itseltäni, että meno olisi sitä mitä aiemmin ja pikkuisen paremminkin.”
Tino Tiilikainen on samoilla linjoilla. Tiilikaisen kalenterissa Suomen Cupit on punakynällä merkattu, erityisesti vapaan kisat.
”Kauden avaus on aina mielenkiintoinen, hauska on ollut Vuokatissa startata. Itselläni ohjelmassa on aina ollut viesti.  Viikonloppu on sellainen ennakkohöyryjen päästely, kun kaikki ovat koko kesän kuopineet lähtökuoppia. Nyt ylimääräiset höyryt päästellään pois ja katsellaan missä mennään, kuka menee ja miten menee.”
Tiilikaisella riittää hiihtoon liittyvää tekemistä, sillä hän pyörittää rehtorina Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtokoulua. Siellä parisenkymmentä innokasta perehtyy hiihdon saloihin rehtori Tiilikaisen opissa.
”Hiihtokoulussa on ollut hyvä meininki. Tekevä ja liikunnallinen porukka, ei tarvitse hirveästi suostutella, että tehtäisiinkö jotain. Enemmän joutuu tunnin päätteeksi sanomaan, että aika loppuu. Mukavaa on, että tuli viime vuoteen verrattuna mukava määrä uusia. Kolmannen kerran kun tuota pyöritämme, siellä on myös sellaisia, jotka ovat olleet joka kerta”, Tiilikainen kertoo suositusta hiihtokoulusta.

 

Nissinen ja Piippo nostaneet jälleen tasoaan, Martikkala iloitsee ehjästä harjoituskaudesta

 

Nuorten maajoukkueeseen kuuluvat Vilma Nissinen ja Eveliina Piippo ovat jatkaneet hyvää kehityssuuntaansa urheilijoina.
”Viime vuoteen verrattuna olen toivottavasti parempi kestävyydessä ja henkisesti kovempi. Aika paljon vuodessa kuitenkin kasvaa enemmän urheilijaksi ajatusmaailmaltaan. Kokonaisuutena olemme myös saaneet kaikkia ominaisuuksia eteenpäin vieneet hyvin. Haluan yleisesti nostaa tasoa yleiseen sarjaan nähden. Nuorten MM-kisoissa vapaan vitonen olisi aika kiva hiihtää, se on ollut lempparimatka aina”, Nissinen sanoo.
Keskiviikkona Dubaista lomalta palannut Eveliina Piippo kertoo tehneensä niissä maisemissa viisi treeniä. Sitäkin ennen kesä ja syksy ovat olleet harjoituksellisesti onnistuneita.

”Kestävyydessä on tullut eniten kehitystä, mattotestissä oma ennätys parani yli kahdella minuutilla syyskuussa viime marraskuun ajasta. Vaikka kestävyys on vahvuus jo ennestään, silti se helpoiten kehittyy. En ole asettanut tälle kaudelle sijoitustavoitteita, haluan pystyä hiihtämään sellaisia kisoja, missä saan itsestäni kaiken irti. Ehkä eniten toivoisin, että pystyisin perinteisellä ja lyhyemmillä matkoilla parantamaan sijoituksia siitä mitä ne on olleet. Siinä on ollut aika jäätävä ero”, tiimin uusi kasvo sanoo.
Sanna Martikkala on syystäkin iloisin mielin, sillä hän on kolmen rikkonaisen vuoden jälkeen saanut nyt harjoitella terveenä.
”Olen saanut hyvin treenattua ja tulokset ovat parantuneet. Päätavoite on ollut, että pysyn terveenä tämän kauden, mutta uskon, että tekeminen on parempaa kuin mitä se on viimeiset kolme vuotta ollut. Nyt uskallan levähtää enkä mene väkisin, jos alkaa tuntua, että on vähän nuhaa. Aika varman päälle olen yrittänyt ottaa, ettei tule mitään tauteja.”

Jaa juttu:

Eveliina Piippo

VSTK:lla monta onnistujaa Vuokatin Aateli Racessa

Moni Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtäjä onnistui 20-vuotisjuhliaan viettäneessä Vuokatin Aateli Racessa. Eveliina Piippo oli toinen, Jasmin Kähärä neljäs, Nelli-Lotta Karppelin kuudes ja

Copyright Vuokatti Ski Team Kainuu 2020   |   Vuokatti Ski Team ry, Kidekuja 2, 88160 Vuokatti   |  puh. 050 407 7500‬  |  hannu.koivusalo@vuokatti.net