Lylynperä 18:s U23 MM-kisojen ainoaksi jääneellä matkallaan

”Aika vaikea kisa, mietin pitkään, kannattaako terveystilanteen kannalta hiihtää. Koin kuitenkin olevani riittävän terve ja koin tärkeäksi saada täällä tehoharjoitus tehtyä. Koko ajan hiihdin limitillä, syke oli varmaan enemmän kuin missään muussa kisassa tänä vuonna. En kuitenkaan missään vaiheessa päässyt kovin kovaa. Oli sellaista aaltoilua. Jaksoin kuitenkin ihan hyvin 15 kilometriä hiihtää, mutta positiivista oli, että alamäissä kuitenkin palautua. Kisan jälkeen olin aika pettynyt koko reissun puolesta, mutta olisi se hiihto voinut mennä sairastelun jälkeen ja tuolla valmistautumisella paljon huonomminkin. Kisan jälkeen se ei hirveästi lohduttanut”, Lylynperä sanoi.

Hänet valittiin Lahden MM-joukkueeseen, joten valmistautuminen aikuisten arvokisadebyyttiin alkaa seuraavaksi.

”Matkustus, aikaeroon sopeutuminen ja mahdollisimman nopeasti palautumisen jälkeen tekemiseen kiinni ja kohti MM-kisoja.”

Sunnuntaina Eveliina Piippo ja Vilma Nissinen päättävät VSTK-kolmikon suoritukset Soldier Hollow’ssa viestissä.

Jaa juttu:

Neljä mitalia rullahiihdon SM-kilpailuista

Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtäjät onnistuivat mainiosti rullahiihdon SM-kilpailuissa Vuokatissa. Katri Lylynperä voitti sprintin, Eero Rantala otti sprintissä hopeaa ja 20-vuotiaiden 16 kilometrillä

Eero Rantala vahvistaa kovaa miesten joukkuetta

VSTK:n nuorten mieshiihtäjien osasto vahvistui entisestään, kun Vehkalahden Veikkojen kasvatti Eero Rantala liittyi porukkaan. 19-vuotias Rantala asuu ja opiskelee Vuokatissa, joten siirto oli

Copyright Vuokatti Ski Team Kainuu 2020   |   Vuokatti Ski Team ry, Kidekuja 2, 88160 Vuokatti   |  puh. 050 407 7500‬  |  hannu.koivusalo@vuokatti.net