Miesten viesticupissa on ennätyksellisen tasaista, sillä kärkikolmikko Kouvolan Hiihtoseura, Jämin Jänne ja IF Minken mahtuvat 44 pisteen sisään. Vuokatti Ski Team Kainuu on 104 pisteen päässä piikkipaikalta viidentenä. Kun viestejä on jäljellä kaksi ja voitosta saa 200 pistettä, on tilanne vielä auki. Naisten viesticupissa VSTK on kuudentena, keulaan on matkaa 250 pistettä, mutta kolmossijaan vain 132 pistettä. Pistesaldoa pudotti se, että nuorten MM-kisojen sekä Etelä-Korean maailmancupin osakilpailuissa olleen neljän hiihtäjän poissaolojen vuoksi Keuruun parisprintissä ei ollut joukkuetta lainkaan. Seuraaviin kahteen viikonloppuun päästään koko joukkueen voimin.
”Nyt saadaan tällä kaudella ekaa kertaa koko tiimi viivalle. Sanoisin, että meillä on viestiin neljä hiihtäjää, joita voidaan käyttää. Viime vuonna saimme ekan mitalin seuran naisjoukkueelle 15 vuoteen ja mitalivauhdissa ajattelimme pysyä. Muuten Kontiolahdella on nyt kivat matkat, vapaan vitonen ja pertsan 30 kilometriä. Olen tällä kaudella paljon hiihtänyt sprinttiä ja kestävyysurheilijana on ollut kaipuu hiihtää distanssia. Vapaan vitonen on paras matka, mutta on tosi hyvä, että on perinteiselle saatu yhteislähtö”, Lylynperä sanoo.
Henkilökohtaisessa kokonaiscupissa miesten puolella Sami Jauhojärvi on kolmantena 105 pisteen päässä kärkipaikkaa pitävää Ristomatti Hakolaa perässä. Hakola puolestaan johtaa 87 pisteen erolla sprintterikollegaansa Matias Strandvalliin, kun kautta on jäljellä kolme kilpailua. Naisten kilpailussa Eveliina Piippo on parhaana valkoviolettinä 14:ntenä, mutta tasaista kokonaiskilpailua kuvaa, että eroa kolmanteenkin on 145 pistettä ja viidenteen sijaan vain 66 pistettä.
”Toivottavasti viestistä tulee hyvä, tiukka kilpailu, jossa mahdollisimman moni joukkue onnistuu omalle tasolleen. Onhan siellä monta joukkuetta, mutta voittokamppailussa ehkä me, Vantaan Hiihtoseura ja Kouvolan Hiihtoseura. Vapaan kymppi on mukava matka, jos kulkee hyvin, siinä voi jotenkin pärjätä. Se 30km on sellainen matka, jota on mukava päästä hiihtämään yhteislähdöllä. Jos Iivo varsinkin ja Mustikin lappavat alusta asti täysillä, ei siihen ole mitään järkeä lähteä yrittämäänkään, mutta siinä kakkosporukassa itse ainakin pyrin lähteä hiihtämään ja tappelemaan hyvistä sijoituksista. Molemmilla matkoilla kymmenen joukkoon tavoittelen pääsyä”, Martti Jylhä sanoo.
Manageri Hannu Koivusalo odottaa kauden loppuhuipennusta mielenkiinnolla ja innoissaan.
”Enemmän kuin mielenkiintoinen kokonaistilanne viesticupeissa. Tiukka kilpailukalenteri ja huikea kansainvälinen menestys on ”rankaissut” meidän joukkueita kolmen edellisen viestin osalta. Nyt on paikka laittaa kaikki likoon”, manageri Hannu Koivusalo sanoo.
Kausi huipentuu Sami Jauhojärven kotiseuduilla Ylitornion maisemissa, jossa 8. huhtikuuta hiihdetään viestit ja 9. huhtikuuta 30/50 kilometrin SM-kilpailut.
Lähtölistat:
Perjantain väliaikalähdöt http://www.extime.fi/kisasivut/2017_197_perjantai_v.htm
Lauantain viestien joukkueet http://www.extime.fi/kisasivut/2017_197_viestit_pv.htm
Sunnuntain yhteislähdöt http://www.extime.fi/kisasivut/2017_197_yhteislahto_p.htm
Muut aikataulut ja pistetilanteet:
www.hiihdosuomencup
http://biathlon-kontiolahti.fi/smhiihdot2017/