Onnistunut viestipäivä Ristijärven SM-kisoissa, Tiilikainen uransa parhaaseen SM-sijaan 50 kilometrillä

Vuokatti Ski Team Kainuulle Ristijärven SM-kisojen parasta antia tarjoili viestipäivä, jossa naisten joukkue otti pronssia ja miesten kvartetti oli neljäs. Pronssijoukkueessa hiihtivät Katri Lylynperä, Eveliina Piippo ja Vilma Nissinen. Loppuun asti mitalista taistelleessa miesten joukkueessa hiihtivät Turo Sipilä, Juho Mikkonen, Tino Tiilikainen ja Emil Liekari.

Pronssijoukkueen ensimmäisen vapaan osuuden hiihtänyt Eveliina Piippo palasi kilpailuihin selkäleikkauksen jälkeen.

– Oli vähän sellaista häsläämistä, mutta ihan hyvä. Viime viikkoina aika paljon hiihtänyt ihan rauhassa ja tehnyt selän kuntoutusjumppaa siinä ohella. Olen nauttinut siitä, että olen päässyt taas suksille. Olen ottanut päivän kerrallaan, Piippo sanoi hymyillen.

Nissinen ja Lylynperä ovat kokeneet olonsa väsyneiksi Oberstdorfin MM-kisareissun jälkeen, mutta molemmat onnistuivat puristamaan viestipäivään hyvät hiihdot.

– Oli parempaa kuin perjantaina (10 km kisassa), tavoitteena oli vain mahdollisimman pitkään peesata. Meillä oli vähän arvoituksellinen tilanne, emme tienneet yhtään miten viesti menee. Lähdimme aika rennoin mielin. Hyvä roikkuminen Vilmalla ankkuriosuudella, Lylynperä kehui ankkuria.

Miesten nelikossa jokainen onnistui myös.

– Sen verran viestimies olen, että näitä jännittää paljon enemmän kuin omia kisoja. Siitä tuli aika pitkälle oma hyvä hiihto niin kuin tässä on ollut niissä harvoissa kisoissa mitä tänä talvena on ollut. Ekan kierroksen jälkeen huomasin, että ero on suunnilleen samassa. Ajattelin, että vahvuuteni on kestävyys ja rupesin lyömään lisää vettä myllyyn. Yritin saada Emilille mahdollisimman hyvän lähtöpaikan. Emilillä oli kova paikka lähteä, mutta kunnialla hän tuli perille saakka, Tiilikainen kehui joukkueen tuoreinta tulokasta.

Tiilikaisen viikonloppu onnistui mainiosti, sillä hän ylsi päätöspäivän 50 kilometrillä uransa parhaaseen henkilökohtaiseen sijoitukseen oltuaan kahdeksas. Myös paremmin sprintissä viihtyvä Turo Sipilä onnistui raskaassa kelissä hienosti ja oli 26:s.

– Lähdin tasaista vauhtia pitämään. Eka kolmekymppiä aurinkokohdissa oli tosi nihkeä suksi, mutta kun keli alkoi viiletä, se parani. Sitten alkoi mennä ylöspäin. Se oli positiivista, että niin päin, mieluummin niin kuin toisinpäin. Alussa piti tehdä henkistä psyykkausta, Tiilikainen sanoi.

Perjantaina perinteisen 10 kilometrillä Vilma Nissinen oli parhaana kahdeksas ja miesten 15 kilometrillä Juho Mikkonen parhaana VSTK-laisena 17:s.

Manageri Hannu Koivusalo iloitsee viikonlopun osalta erityisesti hienosta viestipäivästä.

– Naisten viestipronssissa sykähdytti erityisesti Eveliinan paluu kisakarkeloihin ja millä tavalla! Loppuun saakka oltiin kiinni voittotaistelussa. Miesten viestin osalta on helppo yhtyä kolmannen osuuden Tino Tiilikaisen kommenttiin: ”Meitä ei kannata ottaa pois laskuista…” Kun hiihdetään 40 kilometriä kilpaa viestissä ja ollaan siitä 38,5 kilometriä mukana mitalitaistelussa, olen tyytyväinen. Miesten joukkueessa on ollut paljon haasteita talven aikana. Joukkue iskee vielä kovaa Rukan päätösviestissä, Koivusalo sanoo.

– Henkilökohtaisten kisojen osalta Tino Tiilikaisen onnistuminen viidelläkympillä lämmittää eniten. Monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen vihdoin kaikki palaset olivat kohdillaan ”omalla” matkalla.

Suomen cupissa on jäljellä enää Rukan osakilpailut 9. ja 10. huhtikuuta. Viesticupissa VSTK on tällä hetkellä naisissa kolmantena, miesten cupissa kuudentena.  

Jaa juttu:

Eveliina Piippo

VSTK:lla monta onnistujaa Vuokatin Aateli Racessa

Moni Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtäjä onnistui 20-vuotisjuhliaan viettäneessä Vuokatin Aateli Racessa. Eveliina Piippo oli toinen, Jasmin Kähärä neljäs, Nelli-Lotta Karppelin kuudes ja

Copyright Vuokatti Ski Team Kainuu 2020   |   Vuokatti Ski Team ry, Kidekuja 2, 88160 Vuokatti   |  puh. 050 407 7500‬  |  hannu.koivusalo@vuokatti.net