Tuukka Tolkkinen ottaa seuraavan askeleen hiihtourallaan Vuokatti Ski Team Kainuun väreissä

Sotkamolainen Tuukka Tolkkinen, 16, siirtyy kasvattajaseurastaan Sotkamon Jymystä Vuokatti Ski Team Kainuun riveihin. Tolkkinen on tavallaan jo kulkenut koko VSTK:n ”nuorisopolun” läpi, sillä hän on ollut hiihtokoulussa, Vuokatti Ski Team Campilla ja osallistunut myös junioreiden Aateli Raceen.

– Vuokatti Ski Team Kainuu antaa varmasti tosi hyvän tuen tulevaisuuteen hiihtäjänä. Nyt pääsen hiihtämään isompiakin viestejä. Sotkamon Jymy oli erittäin hyvä kasvattajaseura, ja nyt on oikea aika siirtyä ammattimaiseen seuraan. Odotan, että saan seuralta hyviä neuvoja ja tukea, Tolkkinen sanoo.

Tolkkinen täydentää kaikin puolin hyvin jo ennestään vahvaa valko-violettia nuorisokaartia. Siihen liittyy mielellään myös tuorein tulokas, joka odottaa innolla tulevaa.

– Hyvillä mielin uuteen kauteen, harjoittelu kulkee hyvin, Tolkkinen sanoo.

Vuokatti Ski Team Kainuun manageri Hannu Koivusalo on iloinen seuran tuoreimmasta tulokkaasta, jonka myötä viesteissä on tulevalla kaudella vielä aiempaakin enemmän mielenkiintoa.

– Tämä on omalla tavallaan todella hieno hetki. Vuokatti Ski Team Kainuu on jo pitkään tehnyt huippu-urheilun lisäksi työtä nuorten hiihtäjien eteen. Tuukka on tavallaan kulkenut mukana koko tuon matkan, Koivusalo sanoo.

Miesten joukkueen juniori liittyy seuraan poikkeuksellisen nuorena.

– Vilma Nissinen taisi olla samanikäinen liittyessään valkovioletteihin. Maltilla pyritään viemään urheilijaa eteenpäin ja antamaan hyvä kasvualusta huippu-urheilijan polulle, Koivusalo sanoo.

Jaa juttu:

Copyright Vuokatti Ski Team Kainuu 2020   |   Vuokatti Ski Team ry, Kidekuja 2, 88160 Vuokatti   |  puh. 050 407 7500‬  |  hannu.koivusalo@vuokatti.net