Poikkimäki: ”Toivon, ettei parhaan ja huonon välillä olisi kalenterilla mitattavaa eroa”

VSTK:n vahvasta nuorten miesten porukasta Miska Poikkimäki on yksi niistä, joiden kauden päätähtäin on U23 MM-kilpailuissa.

– Lenkillä tuntuu vahvalta, happi maistuu, on kivaa.  

Näin kertoo 21-vuotias Miska Poikkimäki tämänsyksyisestä harjoittelustaan ja lisää että nyt hän on tavallaan uudestaan oppinut, että oikeasti pitää olla hauskaa.

Poikkimäkeä on alkanut jännittää tuleva kilpailukausi, juuri siksi että kulku on ollut niin hyvää. Kyseessä on uudenlainen, odottava ja positiivinen jännitys. 

Viime kausi oli aikamoista vuoristorataa. Vaikeaa oli, väsymystä oli. Yhtenä merkittävänä tekijänä saattoi olla kuukaudet armeijassa. Nyt hän tekee ensimmäistä kauttaan ammattiurheilijana. 

– Joitakin vuosia sitten vielä ajattelin että mennään vain, sehän on kuin ruusuilla tanssimista. Ei se ole. Kaksi hankalaa vuotta tuli ja toivottavasti tämä oli juuri sitä kivistä osuutta urheilijan polusta.

Suomen Cupin kisoissa Vuokatti Ski Team Kainuun väreissä hän aikoo tavoitella jatkuvia sijoituksia kymppisakkiin. Nuorten MM-kisat helmi-maaliskuun taitteessa ovat tietenkin se suuri arvokisahaaste Ilkka Jarvan valmennettavalle. 

– Matka kuin matka siellä, kaikki kiinnostaa. Kun kaikki toimii niin kaikki toimii, olen hyvin monipuolinen, naurahtaa Poikkimäki, joka aina on hallinnut molemmat tekniikat ja menestynyt niin sprinteissä kuin normaalimatkoilla.

– Olin hyvin aktiivinen lapsi ja koko meidän perheemme kotona Sievissä lisäksi todella urheilullinen, olen aina tehnyt ihan kaikkea mitä voi kuvitella… siitä se monipuolisuus varmaan tulee. 

Miska Poikkimäen menestyksellisin viikko tähän mennessä osui vuodelle 2017 ja Turkin Erzurumin EYOF-kisoihin. Yksi mestaruus (7,5 km p), kaksi hopeaa ja yksi neljäs sija oli saaliina. 

Paras sijoitus nuorten MM-kisoissa on Lahdesta vuonna 2019. Siellä hän oli perinteisen 30 kilometrin viides.  

Nuorten SM-kisoista on tullut monta mitalia usealta eri matkalta. Eräs hienoimpia lienee komea perinteisen sprintin voitto Puijolla juuri vuonna 2019. Samana talvena hän hiihti myös pronssille VSTK:n kanssa miesten SM-viestissä. 

Viime keväänä hän oli lopulta nuorten vapaan sprintin podiumilla Vuokatin SM-kisoissa. Hyvä seurakaveri Emil Liekari voitti, Poikkimäki otti pronssia. 

– Lukioon tuleminen Vuokattiin oli aikanaan itsestään selvää minulle ja niiden neljän vuoden aikana opin jo melkein kainuulaiseksi. Nyt ollaan sitten jääty jatkamaan samaa polkua.

Nyt hän toivoo, että hiihto ja kehittyminen voisi taas olla ”samanlaista ruusuilla tanssimista” kuin joskus viimeisinä teinivuosinaan. 

– Sievissä tuntuu kyllä aina hyvältä käydä, mutta harjoittelu siellä ei tietenkään yhtä mielekkäältä kuin joskus aikanaan. Näitä Vuokatin olosuhteita tulee ikävä melkein heti!

Nyt Poikkimäki toivoo, että kausi saisi heti hyvän alun, joka antaisi luottamusta oman tason uudelleen saavuttamiseen.  

– Nousujohteista, tasaisesti paranevaa pitkää kautta toivon. Toivon, ettei parhaan ja huonon välillä olisi kalenterilla mitattavaa eroa.

Teksti: Leif Lampenius

Jaa juttu:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Copyright Vuokatti Ski Team Kainuu 2020   |   Vuokatti Ski Team ry, Kidekuja 2, 88160 Vuokatti   |  puh. 050 407 7500‬  |  hannu.koivusalo@vuokatti.net