Kähärälle ensimmäinen henkilökohtainen SC-podium ja hieno viesti-ilta Vantaalla

Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtäjät onnistuivat laajalla rintamalla Suomen Cupissa Vantaalla. Naisten viidellä kilometrillä Jasmin Kähärä oli toinen, Vilma Nissinen viides ja Eveliina Piippo kymmenes. Viestissä naiset ottivat voiton ja miehet taistelivat kolmanneksi. Miesten joukkueen kolmossija oli VSTK:lle ensimmäinen palkintokorokesija viestissä kolmeen vuoteen.

Kähärälle kakkossija oli uran ensimmäinen henkilökohtainen palkintokorokesija Suomen Cupissa. Vantaalla ilahduttavaa oli myös Nissisen paluu kilpailuihin Tour de Skin väliinjäämisen, sairastelun ja kilpailujen peruuntumisen jälkeen. Piipolle Vantaa jätti monenlaista tunnelmaa.

– Eilen (tiistaina) oli hirveää menoa ja tänään pakara aika kipeä eilisestä kaatumisesta. Minimitavoite oli tulla kärkiporukassa maaliin ja päätavoite saada eroa Vantaaseen. Fiilis ei ollut sen parempi kun eilen, mutta olen tyytyväinen, että uskalsin silti lähteä vauhdinpitäjäksi ja sain riittävästi sitä eroa Vantaaseen. Jaska ja Vilma hiihtivät just niin kuin piti ja tiimin tavoite täyttyi, Piippo sanoi viestivoiton jälkeen.

Miesten viestissä VSTK oli edellisen kerran palkintokorokkeella Imatran SM-hiihdoissa 2019, jolloin joukkue oli myös kolmas. Joukkueessa hiihtivät Topi Kuorelahti, Tino Tiilikainen ja Emil Liekari. Liekari ratkaisi kolmossijan edukseen viimeisessä nousussa.

– Sytytti kyllä kunnolla! Olemme niin viestihiihtäjiä ja viestiseura. Viime vuosina on ollut (palkintopallisijojen suhteen) läheltä piti -tilanteita niin paljon. Tuntui todella hyvälle nyt, kun tiistaina kaikilla meillä oli pientä epäonnea ja jäi vähän mollivoittoiseksi. Petrasimme tälle päivälle ihan valtavasti. Tuntuu pirun hyvältä, Tiilikainen tiivisti.

Miesten kympillä Kuorelahti oli VSTK:sta parhaana 17:s.

– Neljä starttia ja kolme palkintokorokesijaa. Kyllä lämmittää! Naisten sauma viestissä tiedettiin, mutta miesten kolmossijasta olen äärimmäisen iloinen. Pitkä odotus ja kova taistelu toi palkinnon. Hyvillä mielin kautta eteenpäin, manageri Hannu Koivusalo sanoo.

Suomen Cupissa kausi jatkuu Rukalla 26. –27. maaliskuuta. Vuokatti Ski Team Kainuu johtaa naisten viesticupia ja on miesten cupissa kuudentena. Naisten cupissa Katri Lylynperä on toisena ja Kähärä neljäntenä. Ennen Rukaa kilpailukausi jatkuu tiiviinä, sillä Lylynperä ja Kähärä kilpailevat olympialaisissa ja kotimaassa VSTK:n hiihtäjiä on sankoin joukoin viivalla Vuokatin FIS-kisoissa 4. –6. helmikuuta. Sen jälkeen selviää muun muassa se, kuinka monta VSTK-hiihtäjää alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa nähdään.

Miesten viestikommentit ja muita haastatteluja Facebookissamme ja Instagramissamme.

Kuva: Touho Häkkinen

Jaa juttu:

Eveliina Piippo

VSTK:lla monta onnistujaa Vuokatin Aateli Racessa

Moni Vuokatti Ski Team Kainuun hiihtäjä onnistui 20-vuotisjuhliaan viettäneessä Vuokatin Aateli Racessa. Eveliina Piippo oli toinen, Jasmin Kähärä neljäs, Nelli-Lotta Karppelin kuudes ja

Copyright Vuokatti Ski Team Kainuu 2020   |   Vuokatti Ski Team ry, Kidekuja 2, 88160 Vuokatti   |  puh. 050 407 7500‬  |  hannu.koivusalo@vuokatti.net