U23 MM: Rossille ja Rantalalle sekaviestin pronssia

Nuorten MM-kilpailut toivat Selene Rossille ja Eero Rantalalle U23 MM-pronssia sekaviestissä, jossa heidän lisäkseen hiihtivät Niko Anttola ja Elsa Torvinen.

Henkilökohtaisilla matkoilla Rossi oli parhaimmillaan kahdeksas 10 kilometrin perinteisellä. Vapaan 20 kilometrillä hän oli 15:s ja sprintissä 23:s. Rantala joutui harmikseen jättämään sprintin väliin. Vapaan 20 kilometrillä hän oli 31:s ja 10 kilometrin perinteisellä yhdeksäs.

”Kisat meni nousujohteisesti, ja loppujen lopuksi voi olla reissuun tyytyväinen. Sprintin jouduin jättämään väliin, kun olin juuri ennen kisoja kipeänä. Torstain 20 kilometrin kisa meni vielä aika huonosti. Se vei virettä kuitenkin eteenpäin, ja 10 kilometrin pertsa oli jo kohtalainen. En ihan saanut sellaista onnistumista mitä toivoin. Alunperin en ollut viestijoukkueessa, mutta varasijalta pääsin kisaan mukaan. Siinä koko joukkueelta hieno onnistuminen. Saatiin mitali Suomeen, eli voi olla tyytyväinen kuitenkin”, Rantala summasi.

”Kunto ja vire oli koko kisojen ajan hyvä. Kisat olivat tasapainoisia, ja viimeisillä matkoilla tuli vielä selkeä onnistuminen. Vapaan matkojen suorituksiin en ole ihan tyytyväinen. En saanut parasta esille pienten ongelmien takia, mutta perinteisen matkat oli onnistuneet. Viestissä oli huippupäivä ja -suksi kaikilla. Se siivitti pronssiin. Tosi iso juttu ottaa ensimmäinen MM-mitali. Se tuo luottoa ja lisä motivaatiota valtavasti jatkoa ajatellen”, Rossi sanoi.

(Kuva: Anssi Mäkinen)

Jaa juttu:

Copyright Vuokatti Ski Team Kainuu 2024   |   Vuokatti Ski Team ry, Kidekuja 2, 88160 Vuokatti   |  puh. 050 407 7500‬  |  hannu.koivusalo@vuokatti.net